Hunajainen porkkanakakku

Resepti leivontaruoan valmistukseen

Hunajainen porkkanakakku: Ainekset kuudelle

3 porkkanaa
0,5 dl Hunajayhtymän hunajaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
0,5 dl ruokaöljyä (esim. auringonkukka)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1/2 tl suolaa
1/2 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
1 rkl vähäsuolaista voita
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl tomusokeria (maun mukaan)
1 tl vanilliinisokeria

Koristeeksi
pähkinärouhetta ja raastettua porkkanaa

Kuori ja raasta porkkanat kulhoon. Sekoita porkkanoihin ruokaöljyä sekä hunajaa.

Vaahdota kananmunat sekä sokeri. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja lisää kananmunavaahtoon. Sekoita tasaiseksi ja lisää lopuksi porkkanat. Koostumukseltaan taikina on melko löysää.

Voitele paistovuoka hyvin ja kaada porkkanakakkutaikina vuokaan. Huomioi, että kakku kohoaa paistettaessa. Paista porkkanakakkua 165°C uunin alaosassa 40-50 minuuttia. Porkkanakakku tummuu uunissa, mutta varo ettei pala, joten tarkkaile paiston aikana. Testaa lopuksi kypsyys puutikulla.

Kuorrutusta varten ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Sekoita pehmeä voi sokereiden ja lopuksi tuorejuuston kanssa sileäksi tahnaksi.

Levitä reilusti kuorrutetta jäähtyneen porkkanakakun päälle. Koristele hunajainen porkkanakakku pähkinärouheella ja raastetulla porkkanalla.

Vinkki: Porkkanakakut voi paistaa myös yksittäisinä kappaleina muffinivuoissa. Silloin on seurattava erityisen tarkasti kypsymistä, koska pienissä vuoissa taikina kärähtää helpommin.

Katso tästä muut hunajaiset leivontaruoat

pdflogo30

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Shopping Cart
Scroll to Top