Hunaja-briossisämpylät burgereille

Resepti leivontaruoan valmistukseen

Hunaja-briossisämpylät burgereille: Ainekset kahdeksalle

1 dl täysmaitoa
2 rkl Hunajayhtymän hunajaa
1 tl sokeria
1/2 pkt (25g) tuorehiivaa
1 tl suolaa
2+1 kananmunaa (2 taikinaan, 1 voiteluun)
6-8 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Ota voi lämpenemään tuntia ennen leipomista. Lämmitä ½ dl maitoa ja sekoita sinne hunaja ja sokeri. Lisää sitten ½ dl kylmää maitoa, että saat kädenlämpöistä nestettä. Sen jälkeen voit sekoittaa mukaan hiivan ja suolan.

Laita yleiskoneeseen kaksi kananmunaa ja vispaa rikki. Lisää sitten hunajamaitoseos ja pikkuhiljaa jauhoja tarpeen mukaan. Vaivaa reunoista irtoavaksi taikinaksi. Loppuvaiheessa laita myös pehmennyt voi sekaan pieninä paloina ja vaivaa kunnolla sekaan.

Jätä briossitaikina ensin huoneenlämpöön ½ tunniksi, että hiiva alkaa aktivoitua. Laita kelmu taikinakulhon päälle ja jätä jääkaappiin kohoamaan seuraavaan päivään.

Ota taikina jääkaapista ja kaada jauhotetulle pöydälle. Pyörittele taikinasta pötkylä, leikkaa se kahdeksaan yhtäsuureen palaan ja pyörittele palloiksi. Aseta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Peitä liinalla ja kohota tunti.

Vatkaa kananmuna rikki ja voitele briossit. Paista 200⁰C uunissa vartin verran. Vahdi lopussa etteivät tummu liikaa.

Anna Hunaja-briossisämpylät burgereille jäähtyä. Näitä voi tehdä myös pakkaseen valmiiksi. Ennen kuin kasaat burgerit; briossien leikkuupinnat paistetaan pannulla lämpimiksi. Pinnat saavat ottaa reippaasti väriä.

Katso tästä muut hunajaiset leivontaruoat

pdflogo30

Shopping Cart
Scroll to Top