sijoittajille (2)

Sijoittajille

Liikevaihto tilikaudella 2022 oli 4,12 M€, josta hunajakaupan osuus oli noin 80 % ja mehiläistarvike-, sokeri- ja vahakaupan osuus noin 20 %. Suomen Asiakastieto on myöntänyt Hunajayhtymälle useana vuonna peräkkäin Rating Alfa -luottokelpoisuusluokitukseen perustuvan Suomen Vahvimmat -sertifikaatin. Tällä hetkellä yritys on luokiteltu korkeimpaan luottoluokitukseen AA+. Rekisteröityneitä osakkeenomistajia on tällä hetkellä noin 170.

Tavoitteemme on olla kasvava, kansainvälinen ja taloudellisesti kannattava yritys, jonka läpinäkyvässä liiketoiminnassa korostuu eettisyys ja vastuu ympäristöstä.

 

Tavoittelemme kasvua vastuullisesti

Toimintamme ytimessä on vihreä vastuullisuus. Kehitämme liiketoimintaamme ja tavoittelemme kunnianhimoisesti hunajan kulutuksen kasvattamista. Kehitämme jatkuvasti uusia hunajatuotteita ja testaamme raaka-aineen toimivuutta erilaisissa tuotteissa ja elintarvikkeissa. Uskomme, että yrityksen liikevaihto kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana.

 

Haluatko ostaa tai myydä Hunajayhtymän osakkeita?

Voit olla yhteydessä osakeasioihin liittyen myös Hunajayhtymän toimitusjohtajaan Aapo Savoon, p. 050 3308 592 tai sp. aapo.savo@hunaja.fi.

Hunajayhtymän osakkeet ovat arvo-osuusjärjestelmässä. Taloustietoihimme voit tutustua esimerkiksi Fonectan Finderissa.

 

MehiläinenLisätietoa Hunajayhtymän strategiasta, visiosta, missiosta ja toimintaperiaatteista 

Shopping Cart
Scroll to Top