SIVUKARTTA      TULOSTA  
blankblank

 

blank

HUNAJAYHTYMÄ OY


Joukko mehiläishoitajia perusti osakeyhtiö Hunajayhtymän vuonna 1969 vastaamaan kahteen tarpeeseen: hunajan myynnin tehostamiseen sekä monipuoliseen mehiläistarvikemyyntiin. Aluksi toimipaikkana oli Toijala, mutta vuonna 1973 yritys muutti nykyiselle paikalleen Loimaan Kojonkulmalle. Lounais-Suomi on maamme tiheintä mehiläishoitoaluetta, ja nykyisessä paikassaan Hunajayhtymä on lähellä mahdollisimman montaa mehiläishoitajaa. Kaukanakin asuvia asiakkaita palvellaan postimyyntinä sekä hunajan nouto- ja sokerin jakokuljetuksin.

 

Hunajayhtymä on Suomen suurin kotimaisen hunajan pakkaaja ja valikoimaltaan monipuolisin mehiläishoitotarvikkeiden myyjä.

Hunaja ostetaan sopimustuottajilta, pakataan ja myydään edelleen keskusliikkeille. Myös vahaa ostetaan ja siitä painetaan vahavalssaamossa uusia pohjukkeita. Mehiläishoitotarvikkeita myydään varastomyymälässä sekä postimyyntinä. Lisäksi myydään heinä-elokuussa talviruokintasokeria, joka jaetaan säiliöautolla suoraan asiakkaille ympäri Suomen. Varsinkin tarvike- ja sokerimyynti ovat ratkaisevasti edistäneet ja kehittäneet suomalaista mehiläishoitoa ja varmistaneet korkealaatuisen kotimaisen hunajan tuotannon. Hunajantuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi yritys järjestää vuosittain mehiläishoitajien sopimustuottajakursseja uusille alasta kiinnostuneille yrittäjille.

Hunajayhtymän ulkomaisia yhteistyökumppaneita ovat tavarantoimittajat muun muassa Virossa, Saksassa, Italiassa ja Tanskassa. Hunajayhtymä on myös järjestänyt mehiläishoitajille opintomatkoja esimerkiksi Unkariin ja Italiaan.

Hunajayhtymällä työskentelee vakituisesti 8 henkilöä. 

 




 

Hunajayhtymä on Elintarviketeollisuusliiton jäsen. 

 

 

 

 

 

Hunajayhtymä on PYR:n jäsenyritys


 
blankblank

© 2006-2013 Hunajayhtymä Oy - Trival Oy