SIVUKARTTA      TULOSTA  
blankblank

 

blank

MEHILÄISPESÄ



Mehiläispesän rakentuminen alkaa kennoista. Kenno on mehiläisvahasta valmistettu kuusikulmainen putki, joka jokaiselta sivultaan rajoittuu toisiin kennoihin. Kennot muodostavat seinämän, jossa kennopohjien toisella puolella on vastakkaiseen suuntaan aukeavia samanlaisia kennoja. Kaikkien toisissaan kiinni olevien kennojen muodostamaa suunnilleen 2,5 senttimetrin paksuista rakennelmaa sanotaan kakuksi. Sikiökakkujen kennoista suurimpaan osaan emo munii ja vain yläosan kennoihin varastoidaan siitepölyä ja hunajaa. Hunajakakuissa puolestaan on enimmäkseen hunajaa, ja juuri hunajakakut mehiläishoitaja satokauden päätyttyä pesistä kerää.

Luonnonvaraiset villimehiläiset rakentavat vahakakustonsa puunkoloon tai johonkin muuhun onkaloon. Tarhamehiläisten pesät ovat ihmisten rakentamia ja hoitamia. Luonnonvaraisten mehiläisten alueilla tarhausta harrastetaan vain hunajan saamiseksi, sillä mehiläiset kyllä pärjäisivät omillaankin, mutta tuontimehiläisten alueilla, esimerkiksi Suomessa, ihmisen apu on mehiläisille välttämätöntä.

Tarhamehiläisille annetaan kakkujen käsittelyn helpottamiseksi valmiita puukehysteisiä vahapohjukkeita, joihin mehiläiset saavat rakentaa kakut.

Kehät sijoitetaan vierekkäin pesäosastoihin, jotka ovat päältä ja pohjasta avoimia styrox- tai puulaatikoita. Kehät ripustetaan osaston yläreunan listoihin sellaisen välimatkan päähän toisistaan, että mehiläiset mahtuvat rakentamaan kakut ja liikkumaan niiden päällä. Yleensä kehiä on pesäosaston koosta riippuen 7- 11 vierekkäin. Osastoja taas lisätään kesällä ja vähennetään syksyllä, aina mehiläis- ja hunajamäärän mukaan, joten mehiläispesät ovat vaihtelevan kokoisia torneja.

Pesä asetetaan jonkinlaiselle tukevalle jalustalle, vaikkapa tiiliskivien tai rakennuslevyjen päälle, 5 – 20 senttimetrin korkeudelle maasta. Alimmaisena pesässä on pohja, jossa on lentoaukko ja lentolauta. Pohjan päälle ladotaan pesäosastoja kehineen tarpeellinen määrä, yleensä talvella kaksi ja kesällä jopa seitsemän. Osastojen päälle tulee välikatto ja ulkokatto. Syksyllä ruokintaaikaan ylimmän osaston päällä on lisäksi syöttölaatikko.

Pesälaatikot myydään pintakäsittelemättöminä, mutta ennen käyttöön ottoa ne kannattaa maalata, jotta ne kestävät säätä ja näkyvät mehiläisille hyvin. Maalin pitäisi olla myrkytöntä ja sellaista, ettei se liimaa osastoja toisiinsa. Suositeltavin väri on vihreä, muita hyviä ovat valkoinen, keltainen ja sininen.

TIESITKÖ: Sikiökennojen kohdalla kakun paksuus on hiukan reilu kaksi senttimetriä, kun taas ruokakennot, jotka ovat hiukan erillään, rakennetaan yleensä pidemmiksi ja kakku voi tällöin olla yli kolmekin senttiä paksu. Sikiökennojen katot ovat hiukan kuperia ja mattapintaisia, hunajakennojen puolestaan tasaisia, kiiltäviä ja usein märän tummia kanteen koskettavan hunajan takia.

Mehiläistarhan sijoittaminen

blankblank

© 2006-2013 Hunajayhtymä Oy - Trival Oy